Itsenäisyytemme Juhlapäivänä

Itsenäisyytemme 85-vuotispäivä Helsingissä
Elintila meille tavallisille valkoisille?

Minä, Jalmari lähdin normaalille juoksulenkilleni Ruoholahdesta Helsingistä itsenäisyyspäivämme 85-vuotisiltana noin kello 18.30.

Yksinäinen rauhallinen juoksulenkki tarjoaa oivan tilaisuuden mietiskelyyn ja ajatusten järjestelyyn. Niin nytkin.

Lähtiessäni tunnelmani oli hyvä; olimme päivällä vaimoni kanssa käyneet Hietaniemen sankarihaudoilla sekä kunnioittaneet hautausmaalla sijaitsevien muiden, bolsevisminvastaiseen taisteluun osallistuneiden esikuvallisten aatetovereittemme hautamuistomerkkejä. Emme olleet haudoilla yksin.

Juhlavalaistus jo päivällä muistutti ohikulkijoita tarpeellisen taistelun voimasta jotta saataisiin se tavoite täytettyä, mihin rotumme edustajilla joskus on välttämätön velvollisuus huolimatta siitä, kutsuuko Valhallan lautturi sankarin veneeseensä viimeiselle matkalleen.

Me rotutietoiset arjalaiset pohjoismaisten esi-isiemme arvoja ajavat nykyihmiset kykenemme kukin osallistumaan taisteluun ihan arkipäiväisillä käytännön toimillamme kuten omien lastemme kasvatuksella, piilopropagoimalla arvojemme puolesta työpaikoillamme, lukemalla historiaa, kasvattamalla sekä omaa että toisten tietoisuutta Pohjan perinteestä. Ennen muuta itse elämällä arvokkaasti ja esimerkillämme osoittaen niille, jotka meitä katseella seuraavat.

Aatteemme ja arvomaailmamme ei mielestämme pidä jäädä kiinni vain yhteen yhteiskuntaluokkaan, vaan jokaisen ammatti- tai yhteiskuntaryhmän on oltava tällä samalla tietoisuudella solutettuja ja läpitunkemia, jotta tietoisuus leviäisi avatun sateenvarjon siipukoiden lailla kaikkialle.

Maamme ja perimämme ainoalaatuisuus tulee huomioida nivottaessa tätä kaikkea kokonaisuuteen; pelkkä teoretisointi johtaa hajaannukseen, kuten olemme voineet vuosikymmenten ajan nähdä bolsevikki- tai ympäristöliikkeistä.

Näitä ajattelin juostessani Hietalahden ja Eiran halki kohden Rautatieasemaa.

Toinen totuus seurasi mieleni sopukoissa samanaikaisesti, totuus tämän päivän Suomesta. Hitaasti hölkätessä ehdin havaita toki ympäristöä, mikä lienee arkemme turvattomuudessa välttämätöntäkin jo yksin oman pienikokoisuuteni ja ikäni vuoksi. Huomasin vajaan tunnin aikana seuraavat ikävän jokapäiväiset ilmiöt: (pyydän, älkää luulko minua besserwisseriksi, sillä sitä en ole)

Jo lähtiessäni sain väistellä pari kertaa kahta erittäin aggressiivista, humalaista suomalaismiestä, toista Ruoholahdessa, toista Hietalahdessa. Rotumme edustajat karjuivat kummatkin itsekseen, hakaten talojen seiniä horjuessaan eteenpäin.

En moralisoi, kun kysyn: Haluammeko näyttää tältä, haluaako liikkeemme tätä? En usko että haluaa. Katsellessani ja väistellessäni näitä aggressiivisia suomalaismiehiä totesin mielessäni juutalais-bisnesamerikkalais-suomalaisen liike-elämän näiden miesten kohdalla onnistuneen tehtävässään: Halpaa viinaa ja aivotonta TV-hömppää sekä suomalaisille vierasta, manipuloitua yksilöllisyyttä, joka raunioittaa arvostelu- ja ajattelukykymme ja mahdollistaa rotumme alistamisen bisnesmaailmalle, minkä vuoksi viime päivinä julkaistun tutkimuksenkin mukaan suomalaisten välinen elintasokuilu on vain syventynyt ja leventynyt. Keinottelijat rikastuvat samalla kun lapsiperheet köyhtyvät; kuinka moni muistaa 1990-luvun laman aikaiset kotien pakkohuutokaupat ja mihin niistä saadut rahat menivät.

Tänä päivänä ihmisiä irtisanotaan töistään ilman muuta syytä kuin keinottelijoiden omaisuuden maksimoinnin kasvattamiseksi. Perheet eivät voi suunnitella elämäänsä eteenpäin, anoreksia on ohittanut hyväkuntoisuuden lasten roolimallina, anoreksia on myös lompakkojemme ja käsilaukkujemme rahallisen sisällön muoto.

Suomalaismiehillä ei ole iloa, ei kädentaitojensa käyttömahdollisuutta, ei aatetta, arvopohjaa, monella ei enää perhettäkään.

Itsenäisyyspäivän iltanakin alle teini-ikäiset minigangstat mökelsivät korviavihlovasti kimittäen mennessään jonnekin, samanikäiset bronxilaisuutta tavoittelevat somalit täyttivät Ruoholahden metroaseman sisustan ja Asematunnelin ylätason. Ruoholahdessa suomalaiset tikunlaihat röökiään kiskovat pikkutytöt kimittivät ihastuksesta kun somalipojat näyttivät karatepotkujaan ilmaan.

Mölyä riitti. Miettiessäni suomalaisten tyttöjen äänenkäytössä ja puhetavassa kymmenessä vuodessa tapahtunutta ällistyttävää muutosta entisestä jollain tavalla ymmärrettävästä puhekielestä nykyiseen hötkyilevään kimityskirkunaan olen tullut siihen johtopäätökseen, että tämäkin tapa on tullut maahamme tuontitavarana juutalais-amerikkalaisen kännykkäkulttuuriin ja MTV-bisnekseen liittyvänä kylkiäisenä. Suuressakin maailmassa kai honotetaan ja kimitetään.

Kolmen Sepän patsaan kohdalla aikuiset pääsääntöisesti juoksivat, puhuivat kännyköihinsä ja yrittivät olla suorittavan ja tehokkaan näköisiä. Maamme Itsenäisyyspäivänä, jonka kuuluisi olla kansallinen juhlapäivä.

Tulin kotiini metrolla, jossa havahduin röökinhajuun. Tavallistahan tämäkin, ei kai maininnanarvoista.

Siellä poltteli kaksi mustalaisnuorta.

Mietin metrossa rotuamme ja sen tulevaisuutta Helsingissä:

Annammeko todella leikkibronxilaissomaleiden ja mustalaisten mellastaa käytöstavoista piittaamatta yhteisössämme ja loisia kustannuksellamme samaan aikaan kun juutalais-amerikkalais-bisnessuomalaiset arvot pyrkivät pesiytymään keskuuteemme puristamaan omat, valkoiset työläisemme ja heidän perheensä pörssikurssien armoille ja sitä kautta kuiviin, haluammeko todella olla työpaikoillamme supertehokkaita tehden poispotkittujen työt, haluammeko todellakin kasvattaa suvaitsevaisuuttamme uudelle multikulttuuriselle tasolle jotta pummeilla ja muilla loisilla olisi mahdollisuus riistää meiltä valkoisilta oma elintilamme ja omat rotuumme ikuisina kuuluneet arvomme?

Miksi emme vaimoni kanssa taistele enemmän rotumme puolesta?

Vastaan heti: Ketkä olisivat puolellamme, rinnallamme?

Me, kuten eivät muutkaan aate- ja rotutietoiset emme voi nojata keski-ikäisiin alkoholistisiin uhoajiin, muistammehan kuinka kävi Ernst Röhmille ”pitkien puukkojen yönä” vuonna 1934; hänestä ei olisi jatkossa ollut hyötyä aatteen levittämiseksi jokaiseen yhteiskuntakerrokseen, peloteltu kansa kun ei ole vapaaehtoisesti aatteen takana. Käytöstavoistamme ei kannata olla välittämättä, jos mielii voittaa massat puolelleen. Miksi pelotella jo peloteltuja rotutovereitamme, naisiamme ja lapsiamme humalaisen yliampuvalla uholla ja käytöksellä.

Meidän arjalaisten tulee raivata itsellemme silti meille kuuluva elintilamme ja hankkia takaisin vapautemme hengittää vapaasti, luoda rotuumme ja arvoihimme perustuva yhteenkuuluvuus, raivatkaamme yhdessä takaisin oikeutemme kulkea ahdistelematta kaduillamme, kulkuvälineissä, kaikkialla ja samalla levittäkäämme esimerkillämme aatettamme käytännössä. Meidän jokaisen, aloitan tietenkin perheestäni ja itsestäni, on innostuttava kestävästi ja pysyvästi rodustamme ja teoistamme sen puolesta; kykenevimpien meistä on oltava valmiit vaikkapa julkisuudessa esiintymisiin.

En kiihota kansanryhmiä vastaan todetessani, etteivät somalialais-gambialais-nigerialais-vietnamilaispakolaiset kuulu maahamme vaan omiin kulttuureihinsa omien rotutovereittensa joukkoon. Maatamme eivät mitenkään hyödytä venäläiset, venäläisen ”moraalin” omaksuneet baltit kuten eivät muualta kotoisin olevat mustalaisetkaan.

Maahamme ei kuulu juutalais-amerikkalainen bisnesmentaliteetti, jonka viaksi luen myös maahamme muodostuneen sotilaallisen tyhjiön; valtaosa väestöstämme kun asuu nykyisin Etelä-Suomessa keskisen ja pohjoisen Suomen ollessa suurmuuttotappioalueita, Perussyynähän tähän ovat olleet bisneselämän vaatimukset alueellisista keskittymistä. Nimitän nykyistä bisneseliittiämme arvopetturuutta edustavaksi judeoamerikkalaiseksi näätäjoukkioksi.

Lenkkini aikana tunnetilani todella vaihteli tasosta toiseen mutta tunnetilalla ja arvomaailmalla ei ole yhteistä sikäli, että tunnetilat vaihtelevat, arvomaailma pysyy.

J & P

BACK